Valmentaja Tommi

Personal trainer -valmennukset korkealla ammattitaidolla Lappeenrannassa. Valmennuksia toteutan yli 15 vuoden kerryttämmällä kokemuksella.

Kuntoraatali-1328-Edit_varjo

Kuntoräätälin takana

Kuntosaliharjoittelun tuomaa kokemusta olen kerryttänyt yli 15 vuoden ajan. Pitkäaikainen kiinnostus liikuntaan ja kuntosaliharjoitteluun ovat luoneet vahvan pohjan, jonka päälle ammatillinen osaamiseni on rakentunut. Liikuntaneuvojan ammatti onkin ollut luonnollinen jatkumo tälle intohimolle.

Koulutustaustaani olen täydentänyt lisäopinnoilla, kuten yksilöllisen liikunnan ohjaamisen parissa sekä personal trainer -urheiluopiston sertifikaatilla. Hallitsen monipuolisesti liikunta-alan eri osa-alueiden perusteet, mutta syvällisin osaamiseni keskus on kuntosaliharjoittelussa. 

Liikunta-alan laajalla toimintakentällä olen työskennellyt useissa eri tehtävissä viiden vuoden ajan. Olen työskennellyt muun muassa kuntosaliohjaajana, soveltavan- ja ryhmäliikunnanohjaajana sekä harrasteohjaajana. Lisäksi olen tuottanut personal trainer -palveluita itsenäisenä ammatinharjoittajana. 

Vapaa-ajallani nautin piirtämisestä, kirjojen lukemisesta sekä tietenkin treenaamisesta. Ihmisenä olen rauhallinen, luova ja analyyttinen, mikä heijastuu myös tapaani valmentaa

_Kuntoraatali-157_edit_varjo

Ota yhteyttä!

Haluatko aloittaa valmennuksessani? Ota yhteyttä niin sovitaan maksuton konsultaatio. Konsultaatio ei sido valmennuksen aloittamiseen. Vastaan mielelläni myös muihin henkilökohtaiseen valmennukseen liittyviin kysymyksiin.

Personal trainer -palveluita toteutan Lappeenrannassa.

Kuntoräätäli_Tommi-Ruotsalainen_contact

Tommi
Personal Trainer
p. 041 326 8986
tommi@kuntoraatali.fi

Nimi
Puhelinnumero
Sähköposti
Viesti